Se tapahtui vuonna 2017. Tajusin olevani 46-vuotias ja pieniä kremppoja alkoi ilmaantua. Oli tenniskyynärpäätä ja pitkään vaivannutta lihasrevähdystä. Lyhyillä juoksulenkeillä kävin säännöllisen epäsäännöllisesti, salilla kävin hyvin satunnaisesti ja talvella laskettelin, mutta en harrastanut mitään säännöllistä liikuntaa. Jotain oli pakko alkaa tekemään fyysisen kunnon parantamiseksi ja siksi lähdinkin vähän yllytyshulluna hyvässä seurassa On-Ramp alkeiskurssille.
Levytankoon en ollut koskaan tehnyt tuttavuutta enkä ymmärtänyt CrossFit sanastosta yhtään mitään. On-Ramp kurssin alussa muistan, miten kädet olivat punnerrusten jälkeen niin toimintakyvyttömät, etten pystynyt treenin jälkeen hiuksia pesemään. Varsin pitkähermoisten osaavien valmentajien ja mahtavien treenikamujen ansiosta olen jo kuitenkin kolme vuotta lajin parissa pysynyt. Rinnallevedot, tempaukset ja kippileuat onnistuvat, tekniikka paranee ja lihasvoima kasvaa, välillä hitaammin sitten taas nopeammin. Edelleenkin toki saatan tehdä jumppaa väärässä järjestyksessä tai jotain liikettä liian paljon tai vähän, mutta ymmärrystä on valkuilla ja kanssajumppaajilla riittänyt! 😄
Lajin parissa ei aina tarvitse treenata täysillä, vaan omaan kuntoon ja jaksamiseen nähden sopivasti skaalattuna. Itse olen pitänyt välillä keveän jakson, antanut hermoston levätä kunnolla ja sitten taas palannut pienin askelin tekemään treenejä kovemmilla sykkeillä ja voimatasoilla. Tähänkin valmentajilta saa hyvää yksilöllistä ohjeistusta.
CrossFit on lajina koukuttavaa ja itsensä voittaa melkeinpä joka kerta. Parasta on kuitenkin salimme huikea yhteisöllisyys – valmentajat ja treenikaverit.Tässä poppoossa on aina hauskaa ja jumpat tehdään toisia kannustaen. Salille on helppo mennä ja sieltä lähtee aina hyvällä fiiliksellä! 💛
– Mari –
