Kevättalvella 2017, esikoiseni ollessa 4-vuotias ja nuorimmaisen täyttäessä 2, tuli tunne, että nyt on tämän ruuhkavuosimutsin saatava omakin elämä. CrossFit oli kiinnostanut jo muutaman vuoden kavereiden juttujen perusteella, mutta aina se perinteinen “miten minä kerkiän/jaksan/pystyn kun on työ/koti/lapset/pyykit/auto/koira/mies..” oli estänyt viemästä asiaa ajatusta pidemmälle.
Ystävän ystävällisen töytäisyn seurauksena aloin tosissani katsella, milloin Siilin salilla alkaa seuraava On ramp -kurssi, ja sehän alkoi huhtikuun alussa. Vielä kun siippa kovasti kannusti ja lupasi lapset hoitaa, vaikka sanoin että häviän sitten viikossa useammaksi illaksi boxille, niin sehän oli menoa sitten!
Nuorempana olin kyllä harrastanut zumbat, pumpit ja perus kuntosalihommat, mutta aina se oli enemmän semmosta “koska on pakko”- tekemistä. Lasten synnyttyä en tehnyt käytännössä neljään vuoteen mitään liikuntaa lähellä olevaakaan. Heti On rampin ekan tunnin jälkeen olin valaistunut ja vaikka juuri ja juuri pääsin omin jaloin salin ovesta ulos, tiesin löytäneeni oman lajini. Tämä on juuri sitä, itsensä haastamista, ikuista kehittymistä, verta (vähän) hikeä (paljon) ja kyyneleitä (sopivasti) ja piiskaa saa sitä halutessaan 😀
CrossFit on minulle elämäntapa ja se määrittelee todella paljon muitakin, kuin liikuntaan liittyviä valintoja elämässäni. Ravinto, uni, itsensä tunteminen, kropan kuuntelu ja ymmärtäminen ovat isoja juttuja kokonaispaletissa. Alussa kun intoa oli enemmän kuin järkeä, kokeilin myös omat äärirajani, mutta näen senkin tärkeänä oppina. Nyt tiedän mitä ja miten kannattaa tasapainoilla arjessa, jossa kuitenkin on muutakin kuin CrossFit (vaikka välillä muuta toivoo).
Viimeisen vuoden aikana (2019-2020) tein valmentajan avustuksella ruokaremontin, jonka seurauksena pudotin painoa, sain ihan uudenlaisen draivin harjoitteluun ja selkeyden päänuppiin. Vaikka kyse ei ollut mahdottoman isosta painon pudotuksesta, se kuitenkin ratkaisi paljon ja helpotti huomattavasti harjoittelua.
Alun nopean kehityksen ja nousukiidon jälkeen seestynyt hitaampi kehitys on kehonhallintaa, pieniä nyansseja ja ahaa-elämyksiä yksittäisissä liikkeissä. Intohimo lajiin on ihan oma juttunsa ja yhteisöllisyys salilla porukan kanssa on parasta pään tuuletusta arjen velvoitteista. Elastista lainaten: “Mun ei täydy, vaan mä saan”
