Logo
Eija H

Eija H

Minulla ei ollut juuri odotuksia tai ennakkoluuloja lajia kohtaan aloittaessani. On ramp –alkeiskurssin tunneilla tuumin, että miten ihmeessä kunto on voinut romahtaa huomaamatta näin alas! Varsinkin ylävartalon liikkuvuus oli todellinen haaste, enkä saanut käsiäni suoraksi pään päälle. Tämän lisäksi navettahommissa sattuneen haaverin aiheuttamat kivut kiusasivat olkapääliikkeissä. Siitäkin huolimatta nautin joka hetkestä alkeiskurssilla! Mieskin minua patistelee salille, sillä hän on huomannut kuinka paljon kuntoni on kohonnut ja miten paljon paremmin jaksan arjen askareita maatilalla.

Olen osallistunut joka vuosi The CrossFit Open –kilpailuihin, jotka suoritetaan omalla salilla tuttujen treenikavereiden kanssa. On huippua ajatella kuinka moni tekee samaa suoritusta ympäri maailman ja samalla pääsee seuraamaan kuinka hyvin itse pärjään.

Tärkeintä minulle tässä lajissa on, että pysyn hyvässä kunnossa. Mutta tokihan haluan myös kehittyä ja oppia! Tempaus on minulle ollut se kuningasliike, joka haastaa liikkuvuuttani. Tavoite on saada tempaistua 30 kg! Ja tietenkin ne tuplanaruhypyt haluan oppia myös. Tykkään leuanvedoista ja maastavedoista ja myöskin niistä burpeista, joista kukaan muu ei tunnu tykkäävän 😊. Tykkään siitä, että välillä tehdään tarkkaa harjoittelua ja välillä mennään niin kovaa kuin pystyy.

Parasta lajissa on sen kokonaisvaltaisuus ja valmennetut tunnit, joilla ammattivalmentaja opettaa ja ohjaa tekemään oikein ja pikkuisen kovempaa kuin yksin tulisi tehtyä. Yhteisö on myös jotain sellaista, mitä ei muualta löydy. Kaikki tsemppaa ja ollaan kavereita, sitä ei osaa edes selittää. Se pitää kokea. Joskus on kehtuuttanut lähteä salille, mutta aina on ollut voittaja olo kun kotiin on lähtenyt!

-Eija